Mä oon väsyny. Siis melko paljo väsyny, eikä tää oo sitä et "nukuin vähä huonosti ja väsyttää". Tää on erilaine väsymys, tätä o ollu aikasemminki. Aattelin et tää paska ois ohi jo mut ei se vissii ookkaa. Aattelin et tällasta väsymystä ei tulis enää ku pääsin siitä kertaallee pois jo. Syyslomal aattelin et oon varmaa tulos kipeeks tai jotai ku olin nii väsyny, mut en sit koskaa tullu kipeeks. Ainakaa vielä, ja nyt must tuntuu et oisin joskus aikasemmi kokenu tätä samaa väsymystä ja oonhan mä. Tavallaa tiiän mitä tää on, e vaa haluis myöntää sitä et oon taas luisunu tähä lähestulkoo samaa tilanteesee mis oon ollu aikasemminki.
Enkä tarkota sitä ettenkö pystyis nyt suoriutuu sellasist tärkeist jutuist kuten koulu ja muut sellaset. Kyl mä pystyn, ainaki toistaseks. Tykkään käydä tuol koulus, mul on hyvä olla sielä. Riittää tekemistä eikä tarvii ajatella muuta. Ainaki toistaseks oon pystyny, toivottavasti pystyn jatkossaki. Kävin sitäpaitsi tänää kouluruokalas syömässäki ja selviydyi siitä ilma paniikkikohtausta. Edistystä tosipaljo mulle. Ja oon ylpee itestäni koska pystyin, toine kerta voi ol jo helpompi mennä sinne ihmispaljoude sekaa.
Ny istun tavallaa yksin pimees kämpäs, Jere nukkuu enkä uskal laittaa ees telkkarii pääl ku se sammutti sen viimekski. Enkä haluu herättää sitä. En oo pitkää aikaa ollu näi yksin. Enkä mä tiedä mitä tehdä, koska autollakaa e pysty enkä voi lähtee mihkää. Tuntuu et pää sekoo täst hiljasuudest ja pimeydestä. En saa untakaa vielä, ressaa, ahdistaa, pelottaa.
Ääh. Ehkä tää tästä joskus helpottaa. Ja jos joku jaksaa nähd vaivaa et tulee huutelee et "hae apuu mee terapeutil" ni voin kertoo et kokeiltu on jo. Ei ne toimi mulle. En vaa osaa vastaanottaa sitä "mitäs sulle kuuluu ku oot masentunu ?" - mantraa mitä mulle on tähä asti hoettu. Mä pärjään kyllä jotenki ain. Ja oon tavallaa onnelline, tavallaa mul on hyvä olla. Oon vaa jotenki todella väsyny.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti