Tänää oon miettiny enemä taas ku pitkää aikaa, et kui mun tarvii jaksaa tätä kaikkee paskaa. Oon hyvinki kiltti ihmine, ajattelen ain muide etuu enne omaa ja yritä parhaani mukaa auttaa ja tehd maholisima paljo et kaikil mu läheisil ois kaikki hyvi. Ja loppujelopuks se oon joka helveti kerta mä joka saan paskaa niskaani siit ja toiset menee ku koira veräjästä. Valehdellaa, puhutaa paskaa, keksitää ain vaa uusii valheita jos sattuu jäädä kii aikasemmasta. Ja sit ihmetellää kui mulla alkaa mennä järki.
Mulla ei oo iha hirveest sellasii ihmisii joihi voisi täysi luottaa. Oikeestaa niit o nopeesti laskettun ehkä kaks, korkeintaa kolme. Niistäki kaks o mu perheejäsenii.
Oon vaa nii loppu, en jaksais yhtää mitää. Tänää kävi aamusti ehkäsyneuvolas hakees lisää pillereit, aloi sielki itkee iha hullun ku se hoitaja kysy yhest jutust minkä oon pyrkiny sulkee kokonaa mielest sillee, et sitä ei ikäänku ois lainkaa. Mä en tiedä miks lahosi nii totaalisesti, ei kukaa oo oikeestaa kysyny mult siit mitää. Miltä susta tuntuu, millee sulla menee. Taino onhan noita mult välillä kysytty, mut yleens tuntuu et vaa velvollisuudesta. Kui se ketää kiinnostais milt must tuntuu, ku niisanotut kaverit puukottaa selkää. Ja totta helvetissä se sattuu.
Tavallaa mulla menee tosi hyvi. Ja tavallaa oon nii vitu rikki et en haluu aamul ees noust sängyst ylös, en vaan jaksa. En pysty. Ja silti oon yrittäny pakottaa itteni ylös, johki ihmiste ilmoil, ja lähes joka kerta oon enemmä tai vähemmä katunu sitä. Oon kyllästyny tähe yhteiskuntaa, tähe kaikkee pakkosuorittamisee, tähä systeemii, jossa sä et oo yhtää kukaa tai yhtää mitää jos sul ei oo rahaa ja vaurautta ja paljo ystävii ja ol kokoajan jossain.
Mä en tiedä et jaksanko, mut parhaani mukaa yritän. Edes joteki. Tosi ilosta tekstii kyllä, oon vaa nii väsyny ja en tiiä et mitä teen tän ressi kans.
Moimoi.
