Tänää oon miettiny enemä taas ku pitkää aikaa, et kui mun tarvii jaksaa tätä kaikkee paskaa. Oon hyvinki kiltti ihmine, ajattelen ain muide etuu enne omaa ja yritä parhaani mukaa auttaa ja tehd maholisima paljo et kaikil mu läheisil ois kaikki hyvi. Ja loppujelopuks se oon joka helveti kerta mä joka saan paskaa niskaani siit ja toiset menee ku koira veräjästä. Valehdellaa, puhutaa paskaa, keksitää ain vaa uusii valheita jos sattuu jäädä kii aikasemmasta. Ja sit ihmetellää kui mulla alkaa mennä järki.
Mulla ei oo iha hirveest sellasii ihmisii joihi voisi täysi luottaa. Oikeestaa niit o nopeesti laskettun ehkä kaks, korkeintaa kolme. Niistäki kaks o mu perheejäsenii.
Oon vaa nii loppu, en jaksais yhtää mitää. Tänää kävi aamusti ehkäsyneuvolas hakees lisää pillereit, aloi sielki itkee iha hullun ku se hoitaja kysy yhest jutust minkä oon pyrkiny sulkee kokonaa mielest sillee, et sitä ei ikäänku ois lainkaa. Mä en tiedä miks lahosi nii totaalisesti, ei kukaa oo oikeestaa kysyny mult siit mitää. Miltä susta tuntuu, millee sulla menee. Taino onhan noita mult välillä kysytty, mut yleens tuntuu et vaa velvollisuudesta. Kui se ketää kiinnostais milt must tuntuu, ku niisanotut kaverit puukottaa selkää. Ja totta helvetissä se sattuu.
Tavallaa mulla menee tosi hyvi. Ja tavallaa oon nii vitu rikki et en haluu aamul ees noust sängyst ylös, en vaan jaksa. En pysty. Ja silti oon yrittäny pakottaa itteni ylös, johki ihmiste ilmoil, ja lähes joka kerta oon enemmä tai vähemmä katunu sitä. Oon kyllästyny tähe yhteiskuntaa, tähe kaikkee pakkosuorittamisee, tähä systeemii, jossa sä et oo yhtää kukaa tai yhtää mitää jos sul ei oo rahaa ja vaurautta ja paljo ystävii ja ol kokoajan jossain.
Mä en tiedä et jaksanko, mut parhaani mukaa yritän. Edes joteki. Tosi ilosta tekstii kyllä, oon vaa nii väsyny ja en tiiä et mitä teen tän ressi kans.
Moimoi.
Tahtoohan tuo olla ikävää... Hyvin vaikea puhua ja ottaa kontaktia ihmisiin, joita ei kiinnosta muu kuin oma napansa. Varsinkin, kun yrittää puhua itseään kiinnostavista tai koskettavista asioista, joista ei ole ehkä yhteisössä niin soveliasta puhua- joka kerta siitä tulee huutia tai rutinaa. Mutta koita jaksaa, Petra. Vaikka tämä yhteiskunta onkin suoraan sanottuna perseestä ja ihmisetkin monesti, koska heiltä sitä vaaditaan ja heidät ovat siihen opetettu pienestä asti- maailma on kuitenkin kaunis tästä kaikesta rumuudesta huolimatta. Tärkeää on pitää niistä ihmisistä kiinni, joita myös sinun hyvinvointisi ja kuulumiset.kiinnostaa.
VastaaPoistaVoimia. (Y)
Kiire ja ongelmat on yleensä itseaiheutettuja. Jos ympäröi ittensä kusipäillä ni itteensä saa ja täytyyki syyttää siitä et kaikki o paskaa. Jos ryssii ite asiansa siihe pisteesee et kaverit ja ystävät kyllästyy ni täytyy vilkuilla peilii ja miettii et missä piilee vika. itsesäälillä ei mitään voiteta eikä asioita ratkasta, joten ittees niskasta kiinni, lemppaa kusipäät ympäriltäs ja siitä se lähtee.
VastaaPoistaEi sitten sattunu tulee mieleen, et ehkä sitä ei voi nähdä ihmisestä, jos se on esimerkiks valehtelija? Osaahan ne, jotka on koko ikänsä tehneet. Aina löytyy selitys. Eikä sitä osaa epäillä. Vasta sitte, ku kuuleekin, miten asia on oikeesti menny, alkaa tajuumaan sen sopan mitä on keitelty. Kyllä näitä varmasti on jokasen kohdalla ollu.
PoistaYhteiskunta ei ole paska, sinä olet jos niin luulet. Typerää ruokkia omaa paskaa oloaan sillä että syyttää muita ihmisiä tästä.Elämä ei ole ruusuilla tanssimista, ja hyvä niin. sitä joko jaksaa tai sitten ei. Kultalusikat jaetaan harvoille jos niitä ei ole sinulle jaettu deal with it, ja yritä itse hoitaa asias niin että olis parempi olla. Ja hae apua, jos kaikki tuntuu noin ylitsepääsemättömän anaalilta. Asiat ei selvii sillä että lässyttää eikä tee mitään parantumisen eteen.
VastaaPoistaWou, joku on tainnu syntyy kultalusikka suussa tai sit erittäin katkera siitä, et nimeomaa ei oo minkäänlaista lusikkaa nähnykkään.
Poista