ja ne kattoo mua niinku ei ois iki nähny sekopäätä.

tiiättekste se tuntee ku oot yksi vaik o paljo ihmisii joka puolel ? mul o sellane jatkuvasti. ei sil oo merkityst misä mä oon. alotanko uudes ryhmäs uusie ihmiste kas. ain oon vaa yksi, ulkopuoline. joteki e vaa osaa sopeutuu tai men mukaa ryhmää, eikä ne ees haluu mua siihe. tai jotai. e oo ees varma et haluunko mä, mitä edes haluan ? pelkästää aamul ylöspääsemine o välil nii tajuttoma raskasta... ihmiset ahdistaa mua. e tiiä et miks. joteki vaa pelkää niitä. liikaa. pelkää pettymyksii, joteki kai sitä et kukaa ei saa pääst liia lähel mua. enkä mä tarkot sitä "nyyhnyyh mul ei oo kavereita" ja plaa plaa. onha mulla. aika vähä ja niistäki suuri osa o sellasii et tuntuu ettei ne ees haluis ol mu kas. tai kauhee harvoi kukaa ottaa muhu yhteyt. mut ne jotka pitää muhu yhteyt o mul äärettömä tärkeit. eihä niit oo ku pari. mut rakastan niitä. ja villee. mut mikä mus o vikana ? tai ehkä se oon mä ite, tää kokonaisuus mis mikää ei oo niiku pitäis olla. elämä sekasi, sisäl paljo ahdistusta, pelkoo, vihaa. ehkä ne näkee et oon hullu. et ei mu kas kannat olla. risukasaaki paistaa aurinko, mut mä taida ol se kaikist alimmaisi risu siel mihi se auringovalo ei ulotu.